Karvakengät pitäs

Tämän talven pakkaset ovat osaltaan laittaneet vauhtia suunnitelmaani tehdä omat karvakengät. Ite! Jos ihan rehellisiä ollaan, suunnitelma on ollut jo vuosia, mutta toteutus on puuttunut. Lähinnä omien töiden jne menojen takia en ole kurssille aikaisemmin päässyt. Nyt varasin jo syksyllä kalenteriini ja perhe-elämääni karvakenkäkurssin ajan. Kurssi pidettiin Pelkosenniemen alakoululla, ja opettajana toimi ah niin sympaattinen ja lupsakka mies, Marjalan Seppo.
Aluksi piirrettiin kaavat, ja jo silloin huomasin astuneeni uuteen maailmaan, ja työ eteni: "ruojus tästä, kaavat on suunnilleen, tehään niin isot kuin koivesta tulee".
Kenkäpariin menee kuusi koipinahkaa, ja kaavoja asetellessa ja osia leikatessa tajuaa koko kengän nerokkuuden: malli tulee käytettävän materiaalin mahdollisuuksista eli poron jalan rakenteesta, karvan suunnasta kussakin paikassa. Tuskin mitään menee haaskuun.
Leikkaamisen jälkeen piti karvoa reunat, ja kyllä karvaa riittikin jopa kotiinkin kannettavaksi...

Tässä ensimmäinen, eli pohjasauma ommeltuna, ja pari hyväksi havaittua työkalua.

Kantapää saa muotonsa kuupimalla, heleppoa kun osaa...

Mutta kaikkein hankalin paikka oli kippura nokka, siinä tiesi tehneensä kun sormet huusivat armoa vielä seuraavanakin aamuna. Nyt työn voi jo tunnistaa kengäksi, tosin vielä saa äimä heilua ja suonilanka suihkia, ennenkuin nämä käännetään oikein päin.

Lopputulosta saatte ihailla kunhan saan kurenauhat valmiiksi, näihin ei siis tule pauloja, vaan elvistelykäyttöön kätevämmät systeemit.
Kertonee jotain kurssilaisten opiskelumotivaatiosta ja lappilaisesta arjesta, kun kukaan ei jäänyt "kelejä pitämään", vaikka toisena kurssiaamulla lappi kärvisteli yli kolmenkymmenen pakkasasteen kourissa. Oman yöpaikkani ulkomittarilukema oli aamulla rapsakka -38 C, ja aurinko kajasti pihakoivujen latvoissa. Onneksi seuraavana viikonloppuna oli jo lupsakka "mökkeilyilma".

Aika kuluu...

...muttei valmiimmaksi saa. Ja tämä pätee niin opiskeluihini kuin käsitöihinkin.
Näyttö lähenee uhkaavasti, ja minä kait odotan taas "paniikki on paras kannustin"-aikaa. No, onhan minun projektini hieman edennyt, mutta paljon on vielä kirjaamatta, asioita opskelematta ja päättämättä miten niitä omassa työssöni toteutan.

Käsitöitä on valmiiksi saattamisen sijaan aloitettu laajassa rintamassa eri tekniikoilla. Lähes ainoa, jota voin valmiiksi kehua on rintaneula nuno-huovutetulle "ruskahuivilleni". Korun vääntelin hopealangasta innoituksenani kaverin poromerkki-korut ja huivin lehtikuviot.
Valmiiksi sain onneksi myös nallelangasta kudotut "vikkelisukat", ihanat ja tarpeelliset näillä pakkasilla. Kuva ei anna oikeutta istuvuudelle, mutta kierrettyjen nurjien silmukoiden kuviot erottunevat ok. Oman koiven kuvaaminen, raaka salamavalo ja tyttären "koristeluneuvot", siinä haastetta amatöörille.

Hieman keskeneräisiä ovat mm. huivi, pipo, Noro-raitasukat, karvakengät, pari hopeatyötä. Hopean pariin pääsin n. 15 vuoden tauon jälkeen, ja melko hyvinhän se sujui. Opiskeluaikoina iskenyt lenkkiketjujen tekoon liittyvä inho oli laantunut sen verran, että tein jopa pari muinaisketjua. Toiseen ripustelen parhaiten onnistuneita lamppuhelmiäni (kunhan löydän loputkin "varmasta tallesta"). Tässä jo pari malliksi. Kurssilla tajusin myös patinoinnin kauneuden, istuu ainakin omaan silmääni paremmin ketjuihin kuin kirkas hopea.

Hopeasaveen tutustuin nyt ensimmäistä kertaa, ihan pikkukokeilun merkeissä. Mielenkiintoista tuo pursotustekniikka, mitähän näistäkin vielä tulee... ehkä kaulakoru ison lasihelmen kanssa sekä helmihattu "johonkin".

 

 

Kuvassa näkyy juuri poltetut hopeasavityöt, kasa palanutta korkkisavea sekä opettajan pikkunäppärä kaasupoltin. Todella kätevä ja käteen sopiva, olin myyty.

Ei oppi ojaan kaada

Tänää ajelimme opiskeluporukan kanssa kuuntelemaan ja oppimaan tilinpäätöstietojen tulkitsemista. Tilaisuus oli Lapin Kauppakamarin järjestämä, ja asiantuntijana VTM Ilari Salmi.
http://www.lapland.chamber.fi/koulutus/pdf/Rovaniemi_tilinpaatos.pdf Oikeasti tällä lystillä oli (minun mittapuullani) varsin suolainen hinta, mutta meidät opiskelijat päästettiin takapenkille ilmaiseksi. Ennakkoon pelkäämästäni "tilintarkastusjargoniasta" ei ollut tietoakaan, vaan kouluttaja puhui todella selkeästi ja kaikki termit avaten.
Hotelli Pohjanhovi oli entisensä: kokoustilan ilmanvaihto ei ihan riittänyt väkimäärälle, ja rallikansan lisäksi vastaan hiippaili Jari Tervo. Sikäli hauska yhteensattuma, sillä viimeksi Pohjanhovissa asioidessani, n. kymmenen vuotta sitten, törmäsin samaan heppuun. Teki mieleni tokaista "taas sinä täällä", mutta ehkei vitsi olisi auennut kenellekään muulle.

Shit happens

Yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani on Veikko Huovisen Kylän koirat. Hän kuvaa huumorilla ja tarkalla silmällä kylällä liikkuvia irtokoiria, joita onkin entisaikaan riittänyt. Tältä kylältä löytyy vieläkin ripaus samaa huoletonta koiranpitoa. Muutama kylän koira kulkee "omistajansa luvalla" tai ilman laajojakin lenkkejä naapurustoissa. Metsästysaikana ja siihen valmistauduttaessa pihaan eksyvät myös harhautuneet tai väsähtäneet metsästyskoirat.
Heti kun Koulunmäen nelijalkaiset alkavat iltalenkillä levitellä sulotuoksuisia lupauksiaan tulevasta kiimasta, pihassa käydään yhä useammin tarkistuskierroksilla. Eli muina koirina pyöritään pihalla, kierrellään koirahäkin ympärillä, vahditaan tiukasti ulko-ovea ja mahdollisia kilpakumppaneita. Joku kokee tämän hermojaraastavaksi kiusanteoksi, mutta minä tyydyn nostamaan kaikki pyykit, tuuletukset jne "tähelliset" tarpeeksi korkealle eli koiran koivennostoa korkeammalle. Tietysti muutama sulhaskandi koettelee hermoja haukkumalla pystyyn töistä kotiin palavan perheen, tai yrittämällä liian läheistä kontaktia sydänsurujaan ynisevään impeen. Yleensä siinäkin riittää vihainen mulkaisu, kunnon ärähdys ja sulho häipyy hetkeksi silmistä.

Eräänä aamuna töihinlähtöä tehdessä portailta löytyi terveiset. Ehkäpä joku kettuuntunut kasanoova halusi kertoa mielipiteensä Koulunmäen koiranpitopolitiikasta. Onneksi oli kuitenkin tällännyt terveisensä portaiden sivuun, eikä kulkuväylälle. Mitähän tämä kertoo minun huumorintajustani, kun jaksoin hihitellä asialle koko päivän?

Jälleennäkemisiä ja hyvästejä

Viikonloppuina Koulunmäellä syödään yleensä hyvin, monesti erittäin hyvin. Viime lauantaina myös. Tässä talossa ei tarvita syytä yhteiseen päivälliseen viikonloppuna, mutta nyt sekin oli: naapurinpoika Nappisilmä sai armeijan päätökseen, ja palasi ainakin toistaiseksi Koulunmäelle. Mösjöö itse pakkaili kamojaan, ja starttasi kuukauden työmatkalle. Niinpä Poulet Basquaise sai muhia padassa "ihan nokko" ja jälkiruoka Crumble valmistui vaniljajäätelön pariksi. Yhdessä tekeminen nyyttäriperiaatteella on homman juju, ja ilman turhia nipotuksia. Mösjöö on innokas perehdyttämään meitä lihapullilla ja poronkäristyksellä kasvatettuja ranskalaisen ja välimeren keittiöiden saloihin. Ja sehän sopii enemmän kuin hyvin. Toisinaan se vain aiheuttaa vaikeuksia sopia farkkuihinsa...

Kaamos on taittumassa isoin askelin. Sunnuntaina ihailin tuttuni luona järvenselän yli paistavaa aurinkoa. Enää muutama viikko, ja auringonsäteet yltävät jo Koulunmäen pihaankin. Nyt se paistaa vain ympäröivien puiden latvoihin, mutta on jo lupaus tulevasta. Tämän kuvan nappasin eteläseinustalta, vaikka myöhästyin hieman, aurinko laski jo horisonttiin kun hain kameraa sisältä.

Samalla otin ulkona kuvan koekehräyksestäni, josta pipo tarttis. Koska olen vasta aloittelija, ja tuntuma on joskus hukassa, tapanani on tehdä kokeiluja ennen isomman määrän kehräämistä. Tämä vyyhti on melkoisen paksua köyttä, josta puuttuu ne suunnittelemani nypyt lähes kokonaan. Ja vaikka värit olivatkin onnnistuneita, yritän toteuttaa ne hieman toisin sekoitettuna.

Kylymä! - 32

Koulunmäki on sen verran korkeammalla, että lämpömittarin lukemat jäävät kovilla pakkasilla aina muutaman asteen vaatimattomammiksi kuin kylällä tai keskustassa. Kun aamun lukema kotimittarissa oli - 32 astetta, tuumasi Mies ehkä jättävänsä avantouinnin tänään väliin. Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen, että pakkasraja uinnille on yleensä -25 asteen tietämissä. Silloin saa vielä kohtuudella kiskottua hanskansa tikkaista irti, eikä pukukoppi ole (yleensä) vielä pakkasen puolella.

Ulkosauna on vielä remontin alla, eikä kylpemään pääse ennen uuden kiukaan ja vesipadan hankkimista. Jääkukat keräsin kameraan muutama päivä sitten inspiroimaan itseäni seuraavaa lasiprojektiani varten.
Mutta nyt keskityn kehräämään uutta pipolankaa. Paksua, epätasaista ja vihreää olen suunnitellut, mutta pidätän oikeuden muuttaa mieleni vielä eräänkin kerran.

Lunta ja vielä lisää lunta

Tehtäkööt nyt kaikille selväksi, että mie rakastan lunta. Oikeaa pakkaslunta ja oikeaa talvea.
Ensinnäkin, lumen lykkiminen kolalla käy hyötyliikunnasta, ja on jotakuinkin järkevän oloista tekemistä lapsia ja koiria ulkoiluttaessa. Mutta ennen kaikkea, se on "luovaa työtä" ja jonkinlaista meditaatiota ja puhdistumista. Kuulostaa hörhöltä... Meillä lumitöiden tekeminen on lähes vapaaehtoista, linkomies käy putsaamassa pihan ja tien ennemmin tai myöhemmin, näin lomalla toivon että myöhemmin.

Eilen saatiin puuterilunta taivaan täydeltä, reilut parikymmentä senttiä. Sitä höyhenenkevyttä höttöä oli mukava kolata ja nauttia hiljaisuudesta jonka sakeasti satava lumi tekee. Äänet tuntuvat imeytyvän ympäröivään metsään. Vielä ei ole tykkylumi haitaksi, vaan puut näyttävät pärjäävän hyvin kevyen lumen kantamisessa. Paitsi pohjoispään vanhat pihlajat, jotka tuntuvat väsyneiltä jo tähänkin taakaan. Parin vuoden takainen paha tykkylumitalvi väänsi oksia  pysyvästi maata kohti, ja muutamia runkoja katkesi lumen painosta. Huolestuneena olen tarkkaillut puiden kuntoa ja lykännyt tulevaa tehtävää: muutaman taloon päin kallellaan olevan rungon kaatamista. Mutta kun viisikymmenvuotisen puun toimitusaika on niin pitkä, huoh.